Keittiöön useampi LED-valaisin parantamaan kokkaustouhuja

led valaisin

Kun alkusyksy koittaa Suomessa, monet meistä viettävät enemmän aikaa sisällä ja kuuman kesän jälkeen kokkailuun riittää enemmän intoa omassa keittiössä. Tällöin monesti huomaa pienen puutteen. Keittiösi tarvitsee hyvän valaistuksen. Keittiöt ovat myös aina olleet muutakin kuin vain tila, jossa valmistetaan ruokaa. Keittiöissä on järjestetty perhekokouksia, pitkiä ja mielenkiintoisia keskusteluja illallisen jälkeen ja ennen kaikkea herkullisia ruokailuja.

Keittiöiden LED-valaistus on loistava idea, sillä se tarjoaa monessa mielessä suurta joustavuutta. LED-valoja voidaan nimittäin käyttää sekä yleis- tai tunnelmavalaistukseen että korostusvalaistukseen. Valaistuksella on tärkeä rooli sisustuksessa, eikä keittiösi ole poikkeus. LED-valaistus tuottaa itse asiassa lisäksi laadukkaampaa valoa, joka tuo värit paremmin esiin. Tämä on erityisen keittiön työvalaistuksessa. Lisäksi LED-keittiövalaistus kestää huomattavasti kauemmin ja on näin ollen myös kestävämpi kuin perinteinen valaistus. Tämän vuoksi sinun ei tarvitse huolehtia usein toistuvista huoltohommista polttimoiden vaihtamiseksi. Hyvä LED valaisin haukkuu hintansa hyvinkin äkkiä.

Kolme eri valaistustyyppiä toimii myös keittiöissä

Tärkeintä on muistaa valojen kerrostaminen tai tasot. Kolme eri valaistustyyppiä toimii myös keittiössä: yleisvalaistus, työvalaistusta ja korostusvalaistusta. Hyvin valaistussa keittiössä käytetään kaikkia kolmea valoa tehokkaasti. Yleisvalaistuksella tarkoitetaan sitä valoa, joka valaisee suurimman osan tilasta. Sen avulla voi tehdä yleiset tehtävät tilassa, mutta tarkemmat työt vaativat muita valaisimia. Kattoon upotettavat tai puoliksi kattoon upotettavat LED-valaisimet valaisevat lähes kaikkiin suuntiin. Siksi vain kaksi tai kolme valaisinta voi riittää koko keittiöön yleisvalaistuksena. 

Parhaat valaisinkaupat myyvät tällaisia valoja, joten löydät todennäköisesti juuri sinun estetiikkaasi sopivan LED-valaisimen. Yksi vaihtoehto on myös kiskovalot. Ne sijoitetaan kiskoon, ja ne voidaan suunnata mihin tahansa suuntaan kaappien, taideteosten, työtasojen ja muiden kohteiden korostamiseksi. Riippuvalaisinsovittimia voidaan käyttää myös koristeellisen työvalaistuksen aikaansaamiseksi.

Tehtävä- tai työvalaistus on tarkoitettu valaisemaan niitä kohtia, missä teet tiettyjä keittiössä suoritettavia töitä, kuten vihannesten pilkkominen, kastikkeen sekoittaminen ja maustaminen ja niin edelleen. Lisäämällä kaappien alle tarkoitettuja valaisimia voit saada lisää tarvittaa työskentelyvaloa. LED-valaisimissa on usein erilaisia värilämpötiloja, ja ne voidaan kytkeä kiinteästi tai kytkeä perinteisiin pistorasioihin. Parhaista valaisinkaupoista löydät  kaappivalaisimia, jotka sisältävät liiketunnistimet tai himmentimet. Riippuvalaisimilla voidaan niin ikään tehdä tarpeellinen työpistevalaistus, vaikka ne vaikuttavatkin “vain” koristeellisellisilta elementeiltä.  

Korostusvaloilla voidaan korostaa keittiön ainutlaatuisia ominaisuuksia. Niitä on hyvin monenlaisia, mutta LED-valaisimet ovat ehdottomasti mullistaneet tarjonnan monilla eri osa-alueilla. LED-nauhoilla voidaan valaista esimerkiksi kaapit kätevästi ja helposti sekä tietenkin tyylikkäästi. Kaapin yläpuolinen valaistus on ikään kuin vastakohta kaapin alla olevalle valaistukselle. Tämä siksi, koska se korostaa korkeita kattoja. Samalla se voi luoda keittiöön lämpimän hehkun. LED-nauha toimii tällaisessa valaistuksessa erityisen hyvin.  

Muuta muistettavaa keittiön valaistukseen liittyen

LED-valoja keittiöön valitessa kannattaa muistaa muutamia seikkoja. Esimerkiksi himmennintoiminnot kannattaa ottaa mukaan jos vain se on muuten mahdollista. LEDit soveltuvat himmenninvalaistukseen kyllä muuten erityisen hyvin. Himmennys voi toimia myös todella hyvin keittiössä. Varaudu maksamaan LED-valoista hieman enemmän kuin hehkulampuista, mutta muista että ne myös kestävät pidempään. Pitkässä juoksussa LED-valot maksavat varmasti itsensä takaisin, varsinkin siksi koska ne ovat energiatehokkaita. 

Keittiöt ovat vilkkaasti liikennöityjä tiloja, joten sinne on hyvä hankkia ja asennuttaa pitkäikäisiä ja laadukkaita valaisimia. LED-valaisimien ansiosta sinun ei tarvitse myöskään vaihtaa lamppuja yhtä usein.  

Toivottavasti oma keittiösi saa piakkoin LED-valaistuksen, jos se ei jo sisällä sellaista. LED-valaisimet tekevät monesta asiasta helpompaa – niin myös kaikkien rakastamasta kokkauksesta.