WWF Suomen uudet nuoret

WWF Suomen uudet nuoret

Rekrytoimme loppuvuodesta WWF Suomen Nuorten tiimiin uusia vapaaehtoisia ja löysimme tiimiin lukuisia uusia kasvoja! Joukostamme löytyy muun muassa lukiolaisia ja maatalouden sekä ympäristötieteen -opiskelijoita, joita yhdistää yhteinen kiinnostus kestävämpään ruokaan. Uuden tiimin voimin tapasimme Meriharjun luontotalolla tammikuussa yhteisen viikonlopun merkeissä. Suunnittelimme ja ideoimme kuluvan viikonlopun aikana tulevan vuoden toimintaa, millä saataisiin suomalaisia nuoria innostettua kasvisruoan pariin ja kannustaa nuoria vähentämään lihan kulutustaan sekä pohtimaan ruokavalintojensa merkitystä. Se, mitä valitsemme lautasellemme on arjen tärkeä valinta, jolla voimme vaikuttaa ympäristöön ja sen tilaan.

TULOSSA:
WWF Nuorten järjestämä Earth Hour Konepajan Brunolla 24.3.2018! Vuonna 2017 tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran mahtavalla menestyksellä. Ihmisiä riitti koko illan ajan ja lapsetkin pääsivät tanssahtelemaan. Monet ihmiset lahjoittivat aikaansa, kuten artistit Mira Luoti ja Emilia Suhonen, ja paikalla olivat myymässä kasvisruokaa muun muassa Helsingin yliopiston Myy ry sekä Kolo. Tämän vuoden ohjelmaa ei ole vielä julkistettu, mutta pysythän kuulolla!

Seuraa meitä myös Instagramissa: WWFNuoret
Sekä Facebookissa: Vaikuta syömällä 

Kuvaaja: Aki-Pekka Sinikoski/WWF



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *